maanantai 13. toukokuuta 2013

Yrttien kasvattamisen väliaikatilanne

Jokin aika sitten lupailin, että kun olen saanut 1000 hittiä ja 10 lukijaa täyteen, järjestäisin arvonnan. Nyt hittejä on n. 1800 ja lukijoita puuttuu kaksi tuosta toivotusta kymmenestä. Liittykäähän rohkeasti lukijaksi, niin saadaan arvonta pystyyn!

Asiasta yrttiruukkuun. Kuukausi sitten kirjoitin täällä, että laitoin Ikeasta ostamani yrtit, persiljan, oreganon ja sitruunamelissan, itämään ja heti silloin minulla oli sellainen tunne, että ei. Ei onnistu. No, persilja alkoi näyttää hyvältä jo heti viikon jälkeen mutta kahdella muulla ei ole ollut minkäänlaista elämää. Muutama päivä sitten oregano, joka on kuvassa vasemmalla alkoi puskea pienen pientä vihreää, joten en ole ihan täysin luovuttanut sen suhteen.



Kuvassa oikealla oleva sitruunamelissa on surullinen tarina. Yhdestä kulmasta nousee yksi pieni vihreä liru mutta luulen, että sekin on eksynyt väärään ruukkuun oreganoruukusta. Mikä siinä on, kun ei onnistu? Kyllä kai siemenlaaduissa on eroja mutta niin on kasvattajissakin ja minä kuulun siihen ei-osaavaan kastiin. Kastelin niitä varmaan liiaksi ja valoa niiden pitäisi saada enemmän, tiedän. Ne ovat keittiön ikkunalaudalla mutta sinne ei tarpeeksi arska paistele. Viikonloppuna yritin olla hyvä yrtti-ihminen ja vein ne ulos aurinkoon tankkaamaan valoa. Jatkan tällä linjalla, niin ehkä ne siitä virkoavat. Vinkkejä kasvattamiseen otetaan vastaan! Mukavaa maanantain jatkoa!

4 kommenttia:

  1. moikka! :) ainakin itse laitoin kelmun aluksi ruukun päälle ja sen tuli olla siinä kunnes siemenet alkavat itämään. reikiä piti kelmuun tehdä muutamia jotta ilma kulkee, mutta muuten se kai auttoi että kosteus oli alkuun suuri.

    en tiedä voisiko siitä olla kyse kun näköjään tuo oregano on kuitenkin lähtenyt hyvin kasvamaan... kinkkisiä nämä yrttijutut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitti kelmuvinkistä. Mun olisi ehkä kannattanu vähän googlailla tätä asiaa ennen ku löin siemenet multaan ni ehkä tulos ois ollu vähän parempi.. :) toimiskohan toi kelmuhommeli vieläkin vaikka ne on ollu nyt jo n. 5 viikkoo mullan alla.. Taidan kokeilla joka tapauksessa, ei tilanne ainakaa huonommaks mene ;)

      Poista
  2. Hih!! Kivat noi kaks reunimmaista :)) Aika reppanoita!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä! :D kuinka surullista, täytyy koklata tota Neelan kelmuneuvoa ni ehkä tilanne saadaan viel korjattua!

      Poista