maanantai 6. toukokuuta 2013

Disneyland-muistelua

Siitä on vasta muutama viikko, kun olimme reissussa työkamujen ja heidän perheidensä kanssa Pariisin Disneylandissa mutta ajattelin kuitenkin muistella matkaa jo nyt. Kokonaisuudessaan porukkaan kuului jopa 16 henkilöä mutta emme sentään liikkuneet koko porukalla, vaan pääasiassa kiertelimme puistoa kuudestaan kahden työkamun sekä 5-, 7-, ja 12-vuotiaiden typyköiden kanssa.

Vietimme puistossa melkein kolme kokonaista päivää ja se oli kyllä hyvin riittävä aika. Olen ollut Pariisin Disneylandissa kaksi kertaa aikaisemmin (molemmilla kerroilla vain yhden päivän ajan) ja pari vuotta sitten käväisin Tokion Disneylandissa myöskin yhden päivän verran. Tämänkertaisen reissun eroavaisuuksiin kuului, että olimme matkassa lasten kanssa ja tällä kertaa pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Walt Disney Studios -puistoon.


Uusi kokemus oli myös se, että yövyimme Disneylandin alueen hotellissa., western-tyylisessä Hotel Cheyennessa. Pihalla oli poneja ja vankkureita ja kaikki paikat oli stailattu vimpan päälle länkkärityyliin. Aamupalaravintolahallissa soi rasittava länkkärirenkutus non-stoppina ja Mikki Hiirikin oli pukeutunut länkkärivermeisiin. Hotellista oli vain kymmenen minuutin kävelymatka huvipuistoon, joka oli oikein kätevää, sillä päivät kuluivat muutenkin kävellessä puistoa ympäri ämpäri.



Kevät oli Pariisissa paljon pidemmällä kuin koti-Suomessa, kirsikkapuut ihanasti kukassa ja muutenkin kukkapenkit olivat täydessä loistossa. Ilmat eivät olleet yhtä hyvät, kuin olisimme toivoneet. Ainoastaan sunnuntaina arska paistoi täydeltä terältä ja tottakai juuri sille päivälle olin pukenut päälle eniten vaatteita, ettei sitten vain palellu...



 

Vaikka olikin vasta huhtikuun viikonloppu, puistossa oli pipona porukkaa. Voi vain kuvitella, millainen härdelli siellä on kesäviikonloppuina. Jos siis suunnittelee reissua Disneylandiin, kannattanee tähdätä pahimman sesongin ulkopuolella ja mennä sinne arkena. Ero ihmismäärässä ja jonotuksessa laitteisiin oli sateisena maanantaina huomattava helteiseen sunnuntaihin verrattuna. Yhteen laitteeseen jonottaessa saattoi helposti vierähtää tunti sunnuntaina, kun taas maanantaiaamusta jonotusajat olivat vartin luokkaa.



Mielestäni yksi päivä per puisto (Disneyland Park ja Walt Disney Studios Park) riittää mainiosti Disneylandin kokemiseen. Studiopuolella ei ole välttämättä lapsille niin paljon nähtävää, kuin toisessa puistossa mutta kyllä sielläkin saa päivän helposti kulumaan. Oli jalkapohjat hieman hellinä kolmen päivän reissaamisen jälkeen, koska puistossa vietettiin n. 10 tuntia päivässä. Lapset olisivat jaksaneet kauemminkin mutta aikuiset olivat niin loppu, että oli pakko lähteä hotellin kerrossänkyihin lepuuttamaan vanhoja jalkaparkoja... Kiva reissu kaiken kaikkiaan muttei sitä oikein voinut lomana ottaa jatkuvan liikkeessä olemisen takia. Seuraavalle lomalle sitten ihan vain aikuisten kesken!

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!




2 kommenttia: