perjantai 3. toukokuuta 2013

Sämpylöitä viikonlopuksi

Perjantai on paras, eikö vain? On se. Viikonloppuna tiedossa olisi nautiskelua illallisella ravintola Aitossa, HCR-kannustusjoukoissa hengailua sekä ihan vain auringossa paistattelua. Mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on?

Asiasta ruokaan. Tiedättekö, kun välillä iskee suuri tarve leipoa sämpylöitä? Parisen päivää tämä tarve iski ja tuli leivottua parisenkymmentä pulleaa sämppäriä. Kuinka hyviä on tuoreet sämpylät kylmän maidon kanssa? No, ihan hirveeeeen hyviä!

Aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetut sämpylät

5 dl maitoa
1 1/2 tl suolaa
2 rkl sokeria
4 pussia (á 11 gr) kuivahiivaa
3 dl kaurahiutaleita
7 dl sämpyläjauhoja
1/2 dl sulatettua voita
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
seesaminsiemeniä koristeluun

Sekoita suola, sokeri ja hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon kaurahiutaleet ja sämpyläjauhot vähitellen. Alusta taikinaan lopuksi sulatettu voi ja pieniksi silputut aurinkokuivatut tomaatit. Taikina saa jäädä pehmeäksi, jotta saat sämpylöihin kuohkeutta. Peitä taikina liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina n. pariinkymmeneen osaan ja pyörittele paloista sämpylöitä. Kohota hyvin liinan alla. Voitele sämpylät maidolla ja ripottele pinnalle halutessasi seesaminsiemeniä koristeeksi.

Nauti sämpylät sellaisenaan pelkän voin kanssa tai täytä ne haluamallasi tavalla. Kylmä maito näiden kanssa on must! Pakastin näistä osan tuoreeltaan ja taidan kaivaa ne sulamaan lauantaiaamupalalle. Alkaa viikonloppu sitten paljon herkullisemmin...


4 kommenttia:

  1. näyttääpä hyviltä! tuoreet sämpylät juurikin lauantai- tai sunnuntaiaamuna on ihan parhautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) nyt näitä onkin nautittu molempina viikonloppuaamuina... Huomenna siirrytään taas tuttuun ja terveelliseen kaurapuuroon, blääh :) kivaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  2. AAHH! NAMS! Kyllä tosiaan näyttää hyviltä niinkuin Neela jo tuossa mainitsikin!!

    Ei oo kyllä tullut mieleen laittaa aurinkokuivattuja tomaatteja sekaan...hmm, intresting!!!

    Kivaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maistuivatkin mukavilta... Joo, en oo ennen mäkään arskatomskui käyttänyt sämpylöissä, jostain sen vinkin bongasin ja toimi kyllä hyvin, kandee kokeilla! :) kivaa illan jatkoa!

      Poista