Aurinkoisen pilvistä sunnuntaipäivää! Mikäs sen mukavampi tapa viettää sunnuntai-iltapäivää, kuin järjestää burgeribileet kahdelle hengelle. Buzzador ja Hälsans Kök tarjosivat burgereihin pääraaka-aineen, joten kekkereiden järjestäminen oli helppoa ja kivaa. Olen toiminut Buzzadorina nyt puolisen vuotta ja idea Buzzadorina toimimisessa on siis se, että saat kutsuja erilaisiin kampanjoihin ja pääset näin testaamaan erilaisia tuotteita ja buzzaamaan niistä ystävillesi. Tälle kertaa pääsin mukaan Hälsans Kök -blogikampanjaan, jossa olen päässyt kokeilemaan erilaisia ovo-vegetaarisia pakastekasvistuotteita.
Tänään oli kokeiluvuorossa Hälsans Kökin kasvispihvit, jotka sopivat erinomaisesti vaikkapa hamppareiden väliin perinteisen jauhelihapihvin sijaan. Järjestin siis mieheni kanssa kahden hengen burgeribileet, kissamme saivat tyytyä vain nuuskimaan grillistä kantautuvia tuoksuja.
Grilli kuumaksi siis! Kasvispihvejä piti pakkauksen ohjeen mukaan grillata kolmesta neljään minuuttia. Heitimme grilliin lämpenemään myös voideltuja täysjyväruissämpylöitä, joiden päälle nostimme sulamaan cheddarin makuista sulatejuustoa.
Burgeribileiden pöytään katoimme melko perinteiset täytteet hampurilaisille: salaattia, tomaattia, maustekurkkuviipaleita, ketsuppia, sinappia sekä majoneesia. Perinteisten ranskalaisten sijaan valitsimme uunissa valmistettavia perunapalleroita ja ristikkoperunoita sekä vielä lisäksi sipsejä.
Sitten hampparia kokoamaan ja maistelemaan! Kasvispihveissä oli samanlainen koostumus sekä maku, kuin aiemmin testaamissani Hälsans Kök -kasvispyöryköissä, joista voi lukea täältä lisää. Maku on todella "lihamainen", ja jos en olisi tiennyt pihvien olevan kasvisversioita, en olisi välttämättä huomannut eroa lihapihveihin. Kasvispihvit sopivat loistavasti hampurilaisiin, eikä tullut ollenkaan ikävä jauhelihapihvejä.
Mieheni on henkeen ja vereen lihansyöjä ja hän paistoi kasvispurilaisten rinnalle naudan ulkofileepihvin, jonka ympärille kokosi sitten hampurilaisen itselleen. Molemmat burgerit syötyään hän totesi kasvispihviversion olleen parempi! Tämä kertoo jo todella paljon siitä, kuinka hyvät hampparit Hälsans Kök -kasvispihveistä saa kokkailtua. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Seuraavia burgeribileitä odotellessa, slurps...
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
perjantai 3. toukokuuta 2013
Sämpylöitä viikonlopuksi
Perjantai on paras, eikö vain? On se. Viikonloppuna tiedossa olisi nautiskelua illallisella ravintola Aitossa, HCR-kannustusjoukoissa hengailua sekä ihan vain auringossa paistattelua. Mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on?
Asiasta ruokaan. Tiedättekö, kun välillä iskee suuri tarve leipoa sämpylöitä? Parisen päivää tämä tarve iski ja tuli leivottua parisenkymmentä pulleaa sämppäriä. Kuinka hyviä on tuoreet sämpylät kylmän maidon kanssa? No, ihan hirveeeeen hyviä!
Aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetut sämpylät
5 dl maitoa
1 1/2 tl suolaa
2 rkl sokeria
4 pussia (á 11 gr) kuivahiivaa
3 dl kaurahiutaleita
7 dl sämpyläjauhoja
1/2 dl sulatettua voita
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
seesaminsiemeniä koristeluun
Sekoita suola, sokeri ja hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon kaurahiutaleet ja sämpyläjauhot vähitellen. Alusta taikinaan lopuksi sulatettu voi ja pieniksi silputut aurinkokuivatut tomaatit. Taikina saa jäädä pehmeäksi, jotta saat sämpylöihin kuohkeutta. Peitä taikina liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina n. pariinkymmeneen osaan ja pyörittele paloista sämpylöitä. Kohota hyvin liinan alla. Voitele sämpylät maidolla ja ripottele pinnalle halutessasi seesaminsiemeniä koristeeksi.
Nauti sämpylät sellaisenaan pelkän voin kanssa tai täytä ne haluamallasi tavalla. Kylmä maito näiden kanssa on must! Pakastin näistä osan tuoreeltaan ja taidan kaivaa ne sulamaan lauantaiaamupalalle. Alkaa viikonloppu sitten paljon herkullisemmin...
torstai 2. toukokuuta 2013
Vappu tuli, vappu meni
Hauskaa vapun jälkeistä aikaa! Vappuun kuuluu ehdottomasti herkkujen napostelu hyvässä seurassa. Ainiin, ja skumppa tietysti. Pyhä kolminaisuus: seura, herkut ja skumppa. Aamen. Muutaman viime vuoden aikana on muodostunut miltei perinteeksi se, että järjestämme pienimuotoiset vappuaaton kekkerit kotonamme. Tämä vuosi ei ollut poikkeus, tosin ei välttämättä yhtä vauhdikas, kuin edellisten vuosien pileet, sillä porukka alkoi kuukahdella jo puolenyön tietämillä. Ihan hyvä niin, sillä puistopiknikille lähteminen vappupäivän aamuna ei tehnyt niin tiukkaa, kuin edellisvuosina...
Tämän vuoden vappuaaton buffet-pöytään kuului mm. nachoja, salsaa ja guacamolea, caesar-perunasalaattia, meksikolaisia sekä perinteisiä lihapullia, sienisalaattia, brie-kinkkurullia, fetasalaattia ja tuorejuustoperunoita. Jams, voi kun olisi taas vappu... Mitä sinun vappupöytääsi kuuluu?
Vappupäivän puistopiknikillä Ullanlinnassa syöpöteltiin sitten edellisen illan jämiä, maistuivat edelleen ihan yhtä hyviltä kuin aattoiltanakin. Ilma oli aivan upea, aurinko paistoi täydellä teholla koko päivän. Yksi pilvi kävi auringon edessä noin puolen minuutin ajan ja ympäriltä alkoi kuulua buuauksia sekä spontaani "mä lähen himaan!". Kun pilvi kuitenkin hetkessä väistyi auringon tieltä, buuausten sijaan alkoi hurraaminen. Loistava vappufiilis!
Tämän vuoden vappuaaton buffet-pöytään kuului mm. nachoja, salsaa ja guacamolea, caesar-perunasalaattia, meksikolaisia sekä perinteisiä lihapullia, sienisalaattia, brie-kinkkurullia, fetasalaattia ja tuorejuustoperunoita. Jams, voi kun olisi taas vappu... Mitä sinun vappupöytääsi kuuluu?
Vappupäivän puistopiknikillä Ullanlinnassa syöpöteltiin sitten edellisen illan jämiä, maistuivat edelleen ihan yhtä hyviltä kuin aattoiltanakin. Ilma oli aivan upea, aurinko paistoi täydellä teholla koko päivän. Yksi pilvi kävi auringon edessä noin puolen minuutin ajan ja ympäriltä alkoi kuulua buuauksia sekä spontaani "mä lähen himaan!". Kun pilvi kuitenkin hetkessä väistyi auringon tieltä, buuausten sijaan alkoi hurraaminen. Loistava vappufiilis!
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Hälsans Kök -kamppiksen testissä Soija Chorizot
Jatketaan Buzzador-testauksia! Viime kerralla testissä oli kasvispyörykät, joista voi lukea lisää täältä. Tällä kerralla kaivoin pakastimesta ovo-vegetaariset Hälsans Kök Soija Chorizo -makkarat, joita oli pakkauksessa neljä kappaletta. Väri hieman pääsi yllättämään, sillä chorizosta tulee mieleen tummahko, punainen, mausteisen näköinen makkara. Nämä olivat pakkasen jäljiltä hieman kalpeita ja näyttivät perusmakkaroilta. Paistoin niitä pannulla pakkauksen ohjeen mukaan n. 12 minuuttia. Paistamisen jälkeen otin Soija Chorizosta testipalan. Koostumus ja maku ei ollut kovinkaan "makkaramainen" mutta en ollut sitä oikeastaan odottanutkaan. Sisus näytti enemmän chorizomaiselta, kuin ulkokuori, joka tosin muuttui paistaessa miellyttävämmän näköiseksi.
Jääkaapissani oli paketillinen juustolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla täytettyjä tuorepastatortellineja, joiden ympärille rakensin Soija Chorizo -annoksen.
Täytetyt tortellinit kermakastikkeessa ja Soija Chorizoa
rasia juustolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla täytettyjä tuoretortellineja
1,5 dl ruokakermaa
yksi munankeltuainen
tuoretta persiljaa
yksi punasipuli
12-15 kirsikkatomaattia
suolaa ja pippuria
kolme Hälsans Kök Soija Chorizoa
Paista Soija Chorizot pannulla ohjeen mukaan n. 12 minuutin ajan. Pilko kirsikkatomaatit sekä hienonna punasipuli ja persilja. Voit paistaa punasipuleita hetken ajan chorizojen kanssa samalla pannulla, jotta ne hieman pehmenevät. Keitä tuoretortellineja hyvin suolatussa vedessä muutaman minuutin ajan. Kaada pastan keitinvesi pois ja lisää kattilaan pastan sekaan ruokakerma. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää joukkoon munankeltuainen kermakastikkeen suurustamiseksi sekä kasvikset.
Pilko chorizot. Sain netistä vihjeen, että Soija Chorizoa ei kannata lisätä kastikkeisiin, sillä se turpoaa kosteuden takia. Tämän takia lisäsinkin chorizot erikseen pastan päälle maukkaan juustoraasteen kera. Sitten vain syömään!
Hälsans Kök Soija Chorizo on mielestäni oikein hyvä ja terveellinen vaihtoehto rasvaiselle perusmakkaralle. Syödessä ei tule ollenkaan niin huono omatunto kuin vaikkapa kabanossia poskeen pistellessä! Kasvispyöryköistä ei olisi välttämättä heti osannut arvata, että ne eivät sisältäneet lihaa, kun taas Soija Chorizosta kävi samantien selväksi, että kyseessä on "tekomakkara". Maku kuitenkin miellytti mausteisuudellaan. Pakastimeen jäi vielä yksi chorizo odottelemaan ja aionkin heittää sen grillille vaikkapa tulevana vappuna! Oletko sinä jo testannut Soija Chorizoa? Kannattaa kokeilla! Kivaa viikon alkua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)