keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Haaveita, haaveita

Inspiroituneena muiden blogien, kuten Beauty of Lifen, postauksista minäkin päätin tehdä haavelistan sisustushommeleista. Aloin tätä listaa päässäni muodostelemaan ja huomasin, että aika moni haavelistani asioista on Eero Aarnion suunnittelema...

Ykkösenä täytyy mainita (tosin eivät nämä missään tärkeysjärjestyksessä muuten ole) ikisuokkarini Eero Aarnion pallotuoli. Entisessä työpaikassani näitä oli paljon, eikä kukaan niissä koskaan istunut. Kollegan kanssa usein funtsittiin, miten sellaisen saisi rullattua sieltä ulos kenenkään huomaamatta... Ah.


Jatketaan Aarniolla. Tuplakupla. Ihan vaikka se pienin koko riittäisi. Pallotuoliin verrattuna tämä hankinta olisi ihan mahdollinen, mutten ole kuitenkaan raaskinut sitä hankkia, koska haluan sille täydellisen paikan, eikä sitä tällä hetkellä ole. Minulla on Aarnion Pinja-lamppu ja on sekin ihana, mutta ei se mikään Tuplakupla ole.


Ja kolmas kerta Aarniota. Puppy. Värillä ei väliä. Puppy tänne ja heti! Tai jos ei ihan heti, niin viimeistään sitten, jos joskus tulevaisuudessa kotona on vaikka lastenhuone.


Mennäänpä sitten keittiön puolelle. Jo jossain aikaisemmassa postauksessani mainitsin, että toivelistalta löytyy Timo Sarpanevan puukahvallinen pata. Tästä olisi jo jotain hyötyäkin, ei menisi pelkkään koristekäyttöön.


Yksi keittiöön liittyvistä suurimmista haaveista on saareke. Haluan saarekkeen! Nykyisessä keittiössä ahdistaa, kun ei ole laskutilaa tarpeeksi. Seuraavassa asunnossa on oltava saareke tai sitten vähintäänkin paljon lisää laskutilaa. Tälle lisääntyneelle laskutilalle asettaisin maailman kauneimman monitoimikoneen (jota tuskin osaisin edes käyttää) KitchenAid Artisanin. Jos sen saisin, olisi jatkuvasti leipätaikinat sun muut tuloillaan! Olisi, olisi.


Ja nyt, kun kesäkin on tulossa, niin terassille olisi kiva saada jotain uutta, kuten joku tämän tapainen riipputuoli. Jossain näin sellaisen "kukkakuosisen" version mutten millään muista missä. Stockalla? En muista. Jos joku muu muistaa, niin kerrohan ihmeessä! Olisi niin kiva käpristyä tuohon jätskitötterön kanssa.


Hmmm... Nämä haaveet eivät nyt olleet sieltä kaikkein halvimmista päästä mutta siksipä ne haaveita ovatkin. Ehkä sitten jonain päivänä joku näistä saa hyvän kodin meidän luotamme...

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Katkarapu-mascarponerisotto

Kivaa pääsiäisen jälkeistä aikaa kaikille! Miniloma meni nopeasti ja tuntui, että koko pääsiäinen meni vain syödessä. Olimme lillumassa Naantalin kylpylässä, josta olimme varanneet myös buffet-illallisen. Käytiin kylpylään saapuessa "kevyellä" lounaalla, jonka jälkeen masut oli täynnä pekonihampparia ja pasta carbonaraa. "Kyllä ne ehtii sulaa illallisen alta pois tossa altaassa kelluessa"...

Eivät ehtineet. Illalliselle mennessä maha oli vieläkin niin täynnä, että syöminen teki fyysisesti kipeää. Jäi harmittamaan varsinkin juustopöytä, johon olisin mielelläni tehnyt paremmin tuttavuutta. Harmittavan monta juustolaatua jäi lautaselle nököttämään. Ja punaviinikastikkeessa kylpevää vasikanfilettäkin olisin mieluusti enemmän maistellut mutta kun ei pysty, niin ei vaan pysty. Se on kyllä kumma, että mitä enemmän illalla syö, sitä kovempi nälkä aamulla on. Aamulla ei ollut tietoakaan illan ähkystä ja sitten taas tyytyväisenä valloittamaan aamiais-buffettia. Ja sitten kotiin pääsiäislounasta vääntämään jne...

Tässä resepti, joka ei kuulunut kylläkään pääsiäiseemme mutta se on niin mahdottoman hyvää, että se ansaitsee tulla postatuksi!

Katkarapu-mascarponerisotto
4 dl risottoriisiä
1 l kanalientä
2 salottisipulia
2 valkosipulin kynttä
200 g mascarpone-juustoa
pussi pieniä pakastekatkarapuja
pussi isoja pakastekatkarapuja
1 dl voita
1 dl valkoviiniä
tuoretta timjamia
parmesaanijuustoa
oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja mustapippuria

Kuumenna öljy ja kuullota ensin hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Lisää riisi ja kuullota, kunnes se on läpikuultavaa. Lisää joukkoon valkoviini ja hauduta se pois. Lisää kuumaa kanalientä vähän kerrallaan sekoittaen, kunnes riisi on kypsää. Tähän menee parikymmentä minuuttia.

Ota risotto pois liedeltä. Lisää joukkoon mascarpone-juusto, pienet sulatetut katkaravut, hienonnettu timjami, voi ja sitruunan mehu. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Lisää lopuksi joukkoon parmesaani ja asettele päälle isot katkaravut sekä lisää koristeeksi vielä hienonnettua timjamia. Tarjoile vaikkapa raikkaan salaatin sekä rapean patongin kera.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kakkuja koristelemaan!

Menin sitten netistä tilaamaan sataosaisen kakun koristelusetin. Nyt tämä paketti on parisen viikkoa levännyt keittiön tasolla odottaen, että se pääsisi käyttöön. Joskus pari-kolme vuotta sitten päätin, että minustakin tulee taitava kakkutaiteilija, kuten monista, monista muistakin. Olen tehnyt tähän mennessä kaksi melkoisen simppelin näköistä sokerikuorrutteella päällystettyä kakkua. Väsäsin näitä kakkuja tuntien ajan ja sen verran tuli kiroiltua, että totesin, ettei tällaisten kakkujen värkkäämisestä harrastusta tule. Millä sen kuorrutteen saa kakun päälle ilman, että se repeilee??? Mikä on kuorrutteen ideaalipaksuus??? Kerran vuodessa on hyvä tahti näiden sokerikuorrutetorttujen kanssa tappelemiseen, ihan turhaa verenpaineen nostamista. 


Koristelusetti sisälsi mielettömän määrän kaikennäköisiä härpäkkeitä: kirjaimia, tötteröitä ja erilaisia "työkaluja" esimerkiksi viiniköynnöksien tekoon. Minkäköhän näköinen on viiniköynnös? Latasin koko setin pöydälle ja tunsin suurta hämmennystä, kun taas kissani oli näistä hilipimpeleistä huomattavasti otetumpi, kuin tuleva leipoja/koristelija itse. Mini on aina paikalla, kun jossain tapahtuu.


Muottien pohjassa olikin pienet piikit. Onko nämä tarkoitettu siis iskettäväksi kakun pintaan ja sitten piikkien jättämien reikien mukaan voidaan vaikkapa piirtää niitä viiniköynnöksiä? Käsi alkaa täristä jo pelkästä ajatuksesta. Vinkkejä ja apuja kaivataan!

Olin pari viikkoa sitten New Yorkin ruoka -kurssilla ja siellä tehtiin mm. red velvet cakea, joka oli ihanaa! Sitä pitää tehdä piakkoin kotona ja lupaan väsätä siihen sitten niin hienot viiniköynnökset ja muut, ettei ole ennen nähty!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen bataattikeitto

Aurinkoista alkuviikkoa! Vaikka on vasta maanantai, täytyy jo tässä vaiheessa iloita, kun on pääsiäisen ansiosta lyhyt viikko tiedossa! Ja ensi viikkokin on lyhyt! Ja oikeastaan sitä seuraavakin, koska silloin on tiedossa pidennetty viikonloppureissu Ranskaan ja perjantain työpäivä jää lyhyeksi, oujee!

Kävikö teillä eilen paljon virpojia? Meidän oven takana kävi ihan ennätysmäärä kaikennäköisiä pupuja, kissoja ja niitä perinteisiä noitiakin. Onneksi olin varautunut korillisella munia, suklaapatukoita ja konvehteja. Aika paljon oli liikkeellä sellaisia moderneja noitia one piece -haalareissa ja converseissa. Asuun oli tosin liitetty pupun -tai kissankorvat, jotka sitten viimeistelivät tämän urbaanin pääsiäislookin. Jäin kaipaamaan yhtä pientä virpojaa viime vuodelta, jota ei tänä vuonna näkynyt. Yhden noitajoukon mukana kulki palopostin kokoinen mini-Darth Vader, jonka miekasta kuului kummallisia ääniä. Mitään tämä kaveri ei puhunut, otti vain pääsiäismunan ja poistui miekka ja karkkikori kainalossa. Tänä vuonna pikku-Vader ei harmi kyllä tullut rimpauttamaan ovikelloa, ikävä jäi.

Pääsiäisestä puheen ollen, tässä makoisa ja kauniin värinen keitto pääsiäispöytään. Teimme tätä alkukeitoksi parisen viikkoa sitten ja kuvassa näkyvä kaunis kattaus on kaverin uuden karheasta kodista.

Bataatti-kookoskeitto

1 kg bataattia
2 dl sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 kasvisliemikuutiota
1,5 l vettä
1/4 tl valkopippuria
1/2 tl timjamia
3 dl kookosmaitoa
2 dl valkoviiniä
tuoretta timjamia koristeluun

Kuutioi bataatit ja sipulit. Lisää ne sekä kasvisliemikuutiot ja vesi kattilaan. Keitä kasvikset kypsiksi.
Mausta valkopippurilla ja timjamilla. Soseuta keitto. Kaada joukkoon kookosmaito sekä valkoviini ja anna kiehahtaa uudelleen. Tarkista bataattikeiton maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Koristele bataattikeitto tuoreella timjamilla ja tarjoa keiton lisäkkeenä tuoretta leipää. Kookosmaidon voi korvata ruokakermalla, mikäli kookosmaidon maku ei miellytä. Jos keitto jää liian paksuksi, lisää nestettä makusi mukaan.