sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Taivaallinen Taste of Helsinki

Ihanaa, sateinen sunnuntai. Ei ole pakko tehdä mitään, jos ei jaksa. Heti kun aurinko on alkanut näyttäytymään, on bloggaaminen ja blogien seuraaminen jäänyt vähemmälle, kun koneella istuminen ei enää kiinnosta. Tänään on kuitenkin hyvä blogipäivä, ei pelkästään sateen takia, vaan sen, että kirjoitusaihe on mieluinen, nimittäin ruoka, mikäs muukaan.

Viikonloppu on mennyt herkullisen ruoan parissa. Perjantaina viiden (tai oikeastaan kahdeksan) ruokalajin päivällisellä Munkkiniemen Solnassa, joka oli aivan loistava. Ruoka, viinit, palvelu ja tunnelma olivat onnistuneet. Täyskymppi. Ja viikonlopun toinen täyskymppi oli Taste of Helsinki -ruokafestarit Helsingissä. Alunperin tämän vuoden tastingit meinasivat jäädä väliin mutta lauantainen ihana auringonpaiste sai liikkeelle ja suunnaksi löytyi ruokaparatiisi Kansalaistorin puistossa.



Tänä vuonna mukana oli 12 ravintolaa: Gaijin, Aito, Bistro O Mat, Olo, Ask, Smör, Luomo, Toscanini, Demo, Juuri, Muru ja Ravintola C. Jokainen ravintola oli valmistanut kolme nimikkoannostaan, joiden hinta vaihteli neljästä kuuteen markkaan (eli euroon). Rahaa sai kulumaan paljon, sillä koko ajan teki mieli maistella lisää ja lisää ja lisää. Pysyimme kuitenkin kohtuudessa ja maistelimme viisi eri annosta viidestä eri ravintolasta per henkilö ja maltillisesti viiniä vain parin lasin verran.


Alkuruoaksi otimme Olon Rörvikin lohta ja merimaskun uutta perunaa sekä Bistro O Matin luomunaudanlihacarpacciota, punajuuriaiolia ja mehustettua salaattia. Rakastan lohta ja Olon lohi olikin oletetusti suussa sulavaa. Simppelit maut, annos ei tarvinnut mitään muuta. Carpacciota sain maistaa ihan vain pienen palan verran mutta oikein hyvältä sekin maistui.


Jatkoimme ruokamatkaa kahdella erilaisella possulla. Ensinnä Gaijinin Pork belly Yakiniku eli makeassa soijassa marinoitua grillattua possunkylkeä ja japanilaista vesikrassia. Tämä Tomi Björkin luoma possu nousi ehkäpä suosikiksi kaikista maistetuista annoksista. Ihanan makeaa ja mureaa possua, olisi tehnyt mieli ottaa vielä toinenkin minivarras evääksi kotimatkalle. Seuraavaksi Demon haudutettua viljaporsaan poskea, herkkusientä, tryffeliä ja ryppyporkkanaa. Olen aina ollut "sienivammainen" mutta posken alla lepäävä "sienipyre" poisti paljon sieniennakkoluuloja. Aivan ihana annos.


Viiniä nautittiin tyylikkäästi Iittalan Essence-laseista. Otin maistiaisen australialaista McGuigan Black Label Moscato -valkkaria ja se olikin loistovalinta. Melko makea ja joukossa pieniä kuplia, erittäin kesäinen viini. Ihastuin siihen sen verran, etten muuta viiniä sitten maistanutkaan.

 

Possun jälkeen testiin pääsi kirkkonummelaisen Bistro O Matin fenkolilla maustettu haukiburger sitruunakastikkeella ja perunasipseillä. Haukea pidetään yleisesti roskakalana mutta huhuista päätellen se on tekemässä uutta nousua ravintolamaailmassa. En ole haukea kovin paljon ennen syönytkään mutta jos se näin hyvältä saadaan maistumaan, niin aivan varmasti syön haukea vielä useammankin kerran. Todella onnistunut pikkuburgeri, pysyi hyvin kasassa ja oli siisti syödä, toisin kuin hampparit yleensä.


Tätä Olon rypsipossun välikyljystä ja Malmgårdin ohraa en päässyt itse maistamaan mutta annos oli aurinkoisen ja iloisen näköinen. Mikäli budjettini olisi ollut rajaton, olisin varmasti myös maistanut tätä annosta, tällä kertaa sain tyytyä annoksen visuaalisuuden ihastelemiseen.


Tämä oli toinen kertani Taste of Helsingissä. Viime vuonna kävimme arki-iltana ja silloin jonotuskaaos oli kammottava. Ensin jonotettiin lipputiskille, sitten markanvaihtotiskille, josta jatkettiin jonottamaan viinilasitiskille. Ravintoloiden tiskeille sentään pääsi melko suoraan mutta ruokailupaikkoja, siis pöytiä tai tuoleja, oli todella rajoitetusti, joten istuskelimme pääasiassa nurmikolla. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma nurmikon ollessa kuiva.

Tänä vuonna tilanne oli täysin toinen. Juuri mihinkään ei tarvinnut jonottaa, markanvaihto oli tehty helpoksi, sillä alueella kiersi ystävällisiä markanvaihtajia. Myös markanvaihtopisteiden ja lasivuokrauksen telttojen paikkoja oli vaihdettu toimivampiin lokaatioihin. Mielestäni myös ravintoloita oli jaettu niin, etteivät kaikki ravintolat olleet samassa paikassa, toisin kuin viime vuonna. Istumapaikkoja sekä "baaripöytiä" oli selkeästi viime vuotta enemmän, joten mahdollisuudet mukavampaan herkutteluun olivat paremmat. Vaikka vietimme festareilla vain pari tuntia, oli kokemus erittäin onnistunut ja suuhun jäi kirjaimellisesti hyvä maku.


Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä maisteluun pääsi tietysti jälkkärit. Moni ravintola oli panostanut jälkkärissään raparperiin mutta päädyimme kuitenkin Toscaninin tiramisuun ja Demon mustaherukkateellä maustettuun suklaaganacheen, mustaherukkavispipuuroon ja mustaherukanlehtihyytelöön. Sain pienen maistiaisen tiramisusta ja se maistui ihan italialta, mahtavaa. Demon jälkkäri oli raikas mutta olisin toivonut siihen hieman enemmän suklaaganachea vispipuuron sijaan. Erittäin onnistunut lopetus loistavalle tasting-lounaalle kuitenkin.


Ensi vuoden tapahtumaa odotellessa sitten vaan... Ensi vuonna aion olla ennalta viisaampi ja ostaa ennakkolipun festareille, sillä siten säästää pitkän pennin. Ja sitten ne "säästetyt" rahat voi käyttää useampaan annokseen, tietty. Sehän on selvää säästöä se! Olitko sinä herkuttelemassa Taste of Helsingissä?

#tasteofhelsinki

4 kommenttia:

  1. Eipä tullut käytyä tuolla, mutta mielenkiintoiselta kuulostaa :) Mikä toi markanvaihtojuttu on? Käykö siellä valuuttana vanhat markat vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä nautiskelemassa :) En osaa sanoa, miksi ovat valinneet juurikin "markat" maksuvälineiksi. Siis siellä käydään vaihtamassa eurot semmoisiksi muovikolikoiksi eli markoiksi, joilla sitten maksaminen käy ravintoloiden kassoilla jouhevammin, kun ei muodostu mitään vaihtorahahässäkkää, kun kaikki joutuvat maksamaan samalla menetelmällä. Ihan fiksu systeemi kyllä :)

      Poista
  2. Naminaminami! :):)

    Sä oot niin ruokaguru! Ihan väärällä alalla olet!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jams jams tosiaan :) ehkä mä oon seuraavassa elämässä sitten oikealla alalla :D

      Poista