tiistai 11. kesäkuuta 2013

Mökkeilyä

Olipa ihana viikonloppu, kesän ensimmäinen mökillä vietetty sellainen. Lauantaina oli tyttöjen kanssa perinteiset Kolmen Tähden Illalliset ja olin kokkausvuorossa. Ruokalistaan kuului alkupalaksi raikas "kalalautanen", pääruoaksi mozzarellalla täytetyt pestomarinoidut broilerinfileet ja jälkkäriksi valkosuklaa-mustikka-trifle. Ruokailun lomassa pelailtiin, saunottiin ja talviturkitkin lensivät järveen.


Vanhempieni mökki oli saanut uuden laiturin. Vesi on tosin laskenut ihan urakalla, sillä laiturin päässä vettä oli puoleen reiteen saakka. Ei siinä sitten paljon hypitty laiturilta veteen. Asteita järvivedessä oli n. 22 astetta ja silti se tuntui kovin kylmältä saunan jälkeen. Ei ole vielä vilukissan paikka, ehkä myöhemmin kesällä sitten.



Illallisen alkupalalautasen sisällön keksin ihan viime metreillä. Arvoin kaiken maailman salaattien sun muiden välillä, kunnes yhdistelin muutaman reseptin ja tulos oli oikein onnistunut. Tarjolla oli siis eräänlaisia mummon kurkkuja, katkaraputahnaa Maalahden limpulla sekä ruohosipulituorejuustolla täytettyjä kylmäsavulohirullia.



Illalla oli niin kaunista ja rauhallista. Järvi ihan tyyni ja taivas vaaleanpunainen. Maisemaa olisi voinut tuijotella vaikka kuinka pitkään. Ah.



Sunnuntaina järjestin lounaan vanhemmilleni, siskolleni ja avomiehelleni. Koko viikkis siis meni kokkaillessa mutta mikäs siinä ollessa, kun sai tehdä hyvää ruokaa ihanassa miljöössä. Pitää päästä sinne pian uudelleen lataamaan akkuja ja vaikka heittelemään virveliä!

Oikein ihanaa viikkoa kaikille, toivottavasti aurinko alkaa taas paistamaan!



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Buzzador-kampanjan testissä Veetin uudet vahaustuotteet

Iltoja! Sain Buzzadorilta kutsun Veet Precision Wax & Caren ja Veet Easy Wax Electrical Roll-on -kamppikseen. Idea buzzadorina olemisessa on se, että saat Buzzadorilta kutsuja erilaisiin kampanjoihin, joiden kautta pääset testaamaan tuotteita ja buzzaamaan niistä eteenpäin vaikkapa ystäville ja kollegoille. Kannattaa liittyä mukaan!

Olen joskus vuosia sitten kokeillut joitakin Veetin tuotteita mutten ole ollut kovin vakuuttunut niistä. Muistan testanneeni jotain sprayattavaa moussea, jonka piti poistaa säärikarvat hellästi mutta tuntui, että sääret olivat tulessa tuotteen käytön jälkeen. Se tuote lensi nopsakkaan roskakoriin.

Buzzador lähetti Veet-paketin, joka sisälsi pääasiassa säärille tarkoitetun sähkökäyttöisen Veet Easy Wax -roll-on-pakkauksen, kasvojen alueelle tarkoitetun Veet Precision Wax & Care -pakkauksen
sekä vahaliuskoja jaettavaksi ystäville.


Veet Easy Wax roll-on pääsi heti testiin, sillä olin odottanut pakettia kuumeisesti. Olin varta vasten kasvattanut säärikarvani hobittitasolle tämän kamppiksen testausta varten, viehättävää. Ohjeissa sanottiin, että vahan pitäisi antaa lämmetä 20-40 minuuttia, jonka jälkeen sen pitäisi rullata ihoa vasten vaivattomasti. Annoin sen lämmetä aluksi puoli tuntia ja koitin rullata mutta roll-on ei liikkunut suuntaan tai toiseen. Jatkoin vahan lämmittämistä vartin verran ja sitten homma alkoi pelittää paremmin. Tärkeää oli, että rullaa alhaalta ylös, polvesta nilkan suuntaan, ja sitten silittää liuskaa samaan suuntaan, jotta karvat varmasti irtoavat.


Vahaaminen oli yllättävän helppoa, kun se alkoi sujumaan. Yhtä liuskaa käytin pari-kolme kertaa eli aika säästeliäästi. Pakkaus sisälsi 24 liuskaa, joista käytin 12. Enemmänkin olisi helposti mennyt mutten raaskinut käyttää ensikerralla enempää. Suurin osa hobittikarvoituksestani lähti kiltisti irti, joitakin yksittäisiä jäi sinne tänne, jotka sitten sheivasin perinteisesti höylällä veke. Yllättävän kivutontakin vahaaminen oli, joissain ihon ohuemmissa kohdissa tuli hieman ulvaistua mutta hei, no pain, no game.


Olen lukenut tuotteen arvosteluja netistä ja aika moni on valittanut, että on saanut kaikenmaailman näppyjä ja ihottumaa vahasta mutta itselleni ei mitään tälläistä tapahtunut. Karvat pysyivät poissa parisen viikkoa ja ero sheivattuihin kohtiin oli huomattava. Ainoa huonompi homma oli, että muutaman viikon jälkeen osa vahatuista karvoista alkoi kasvaa sisäänpäin. Sitten niitä pitää kaivella ihon alta esiin ja sen jälkeen iho onkin sitten ihan ruvella. Ei kiva näin kesäaikana. Jos kuitenkin haluaa pitkäaikaisen ratkaisun karvojen poissapitämiseen, niin kyllä vaha on siihen parhain kotikonstiratkaisu. Itse ainakin inhoan höyläämistä yli kaiken, joten tulen luultavasti kaivamaan Easy Waxin vielä toisenkin kerran kaapista esille.

Seuraavaksi testiin pääsi Veet Precision Wax & Care, joka on tosiaan tarkoitettu kasvojen alueiden karvoille, kuten mahdollisiin leukahaituviin sekä kulmakarvoihin. Pieni putkilo sisältää täsmävahan ja hoitovoiteen. Pakkauksessa on myös 20 uudelleenkäytettävää liuskaa ja lasta, millä voi muotoilla kulmakarvoja. Koskaan en ole mitään vahatuotetta naamani lähelle laittanut, joten kerta se oli ensimmäinenkin. Pientä vahaputkiloa piti lämmittää minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jotta vahasta tulisi juoksevaa. Tärkeää on myös puhdistaa kasvot kaikesta liasta ja meikistä, ettei iho ärsyynny vahattaessa.


Testasin vahaa ihan varovasti kulmakarvoihin, sillä olen hieman skeptinen vahan levittämisessä kasvojen iholle. Vaha pitää levittää karvojen kasvusuuntaan. Kokeilin vahaa hyvin pienellä alueella ja kyllä ne parit hassut karvat vahalla irtosivat. Pitäydyn silti vanhoissa kunnon pinseteissä, jos haluan muotoilla kulmakarvojani.

Aurinkoista illan jatkoa kaikille!



#buzzadorveet #veeteasywax #veetprecisionwax

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Maailman helpoin raparperipiirakka

Aurinkoista päivää! Sain tuossa taannoin ison kasan raparperia. Olen tosi huono tekemään raparperista mitään muuta kuin piirakkaa ja tälläkin kertaa sorruin vanhaan tuttuun kaavaan. Toisaalta, miksi poiketa hyväksi todetusta vaihtoehdosta. Tämä ohje on todella helppo ja nopea ja lopputulos on varmasti herkullinen!


Maailman helpoin raparperipiirakka

1 kananmuna
1 1/2 dl sokeria
2 1/2 vehnäjauhoja
1/2 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
4 dl raparperia pilkottuna
50 g voisulaa

lisäksi vaniljakastiketta tai -jäätelöä

Kuori ja paloittele raparperit. Sekoita muna ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Taikina jää kuivaksi ja murumaiseksi. Ripota 2/3 taikinasta voideltuun, korppujauhotettuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 20 cm). Levitä raparperit taikinan päälle ja sokeroi halutessasi. Ripota loput taikinat raparperien päälle. Sulata voi ja kaada sitä ristiin rastiin taikinan päälle.

Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia. Laita kypsän piirakan päälle paiston jälkeen liina ja anna jäähtyä sen alla. Tarjoile lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäden kanssa.





lauantai 1. kesäkuuta 2013

Onnea arvonnan voittajalle!

Kiitos kaikille arvontaani osallistuneille, osallistumisprosentti jäi hieman alhaiseksi mutta ei se menoa haittaa! Sain uusia, ihania lukijoita ja saan piristää jonkun päivää palkinnolla. Voittaja löytyi tietysti pienestäkin osallistujajoukosta.

Arvonta suoritettiin vanhalla kunnon lappuarvontamenetelmällä, nimellä varustetut lippulappuset hattuun ja sieltä nostettiin voittajan nimi. Simba-kissa sai toimia virallisena valvojana.

Ja onnellinen hiustuotepaketin ja Suomen pelipaidan voittaja on.....


JEMINA!
 
Onneksi olkoon voittajalle! Otan sinuun yhteyttä pikapuoliin. Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille!